Monia kysymyksiä pyörii mielessäni. Monia kysymyksiä jatkosta, monia kysymyksiä siitä minkä on muututtava, minkä pysyttävä, minkä lähdettävä, minkä tultava. 

Yhden asian voin todeta aivan varmasti. Ennallaan asiat eivät voi loputtomiin pysyä. Liian moni asia pysyy tällä hetkellä muuttumattomana. Tai muuttuu liian hitaasti. 

Tiedän, se johtunee minusta itsestäni, siitä että en tartu härkää sarvista ja muuta kaikkea mikä elämässäni kaipaisi muuttamista. 

kuin horisontti meren takana

eikä se lähemmäs tule eteenpäin pyrkimällä.

Sen saavuttaa voi vain pysähtymällä.

Silloin se tavoittaa etsijänsä

hiipii luo vaivihkaa, niin hiljaa,

kuin aamuyön sininen valo

ja on, oi, niin rauhoittava!

Nämä ajatukset palaavat seurakseni joka kerta kun tapahtuu jotain vanhasta poikkeavaa. Olen jo oppinut nauramaan niille päin naamaa ja ohittamaan ne. On silti tajuttoman raskasta käyttää puolet ajastaan kamppailuun omaa mieltään vastaan. Olisi niin paljon helpompaa, jos pystyisin käyttämään kaiken energiani elämääni. Tästä kaikesta tekee vielä pahempaa se, etten halua puhua tästä kenellekään. Tätä kamppailua käyn jokaisessa uudessa sosiaalisessa tilanteessa, tapahtumassa tai kun teen jotain mitä en ole ennen tehnyt. Ja kaiken aikaa on vain hymyiltävä ja mentävä eteenpäin. Tuntuu kuin vetäisin perässäni suunnattoman painavaa ankkuria, joka tarrautuu sitkeästi maahan ja yrittää pysäyttää minut. Hymyiltävä on siksi, että tiedän tuntemukseni vääristyneiksi eikä ole millään tapaa järkevää huomioida niitä sen enempää. Niiden olemassaolon tiedostaa, mutta yrittää ohittaa. On vain buustattava kaikkea positiivista ja keskityttävä konkreettisiin asioihin. On vältettävä oletuksia ja annettava mennä vaan. Tehtävä, tehtävä, tehtävä. Palkitsevaa on se, kun huomaa ylittävänsä jonkin uuden kynnyksen. Masentavaa se, että jokaisen kynnyksen jälkeen ilmaantuu uusi kynnys, jonka yli on taas päästävä. Olisi ehkä hyvä ottaa vähän rennommin.

"Ajattele mitä ajattelet."

En nyt puutu siihen onko pultsareiden olemassaolo haitta vai ei vaan haluan pohtia tällaisten kommenttien taakse piiloutuvaa maailmankuvaa. Nämä kommentit on lausuttu maamme suurimman puolueen edustajien suusta. Uskon, että myös monet muut kokoomuksessa ajattelevat samalla tavalla. Tämä on äärimmäisen surullista. Mitä ihmisestä kertoo se, että hän täysin avoimesti vie ihmisarvon joltakulta? Apulaispormestarin suustakin tämä kommentti oli paha, mutta että vielä lääkärikin. Tämän lääkärin etiikkaa taitaa kohdistua rikkaisiin ja rahojaan leyhytteleviin, sekä hyviä kulisseja ylläpitäviin kansalaisiin. 

On niin hemmetin surullista, että kerta toisensa jälkeen raha näyttää mahtinsa. Hyvinvointi ja vauraus eivät ole kaikkien etu, eikä nykypäättäjien ensisijainen toive olekaan se, vaan talouskasvun ja bruttokansantuotteen hyvän tason varmistaminen. Tämä on toki valtiolle elintärkeää. Mutta kansa voi huonosti. Hyvinvointivaltio pitää sisällään monia, jotka voivat todella huonosti. Jos todella haluttaisiin löytää ratkaisuja, jotka hyödyttäisivät kaikkia niin kai niitä nyt löydettäisiin? Jos todella olisi tahtoa varmistaa kansalaisen todellinen hyvinvointi. Olen varma, että jos tavoitteet olisivat tällaiset meillä ei olisi Suomessa niin paljon masennusta, alkoholismia ja onnettomia yksinäisiä. 

Ihmisen on oltava hyödyllinen yhteiskunnalle. Kyllä, olen sitä mieltä. Mutta loppujen lopuksi, ihmisen on myös elettävä oma ainutlaatuinen elämänsä. On ihmisiä, jotka eivät kertakaikkiaan kykene selviämään arjesta samaan tapaan kuin muut tai jotka eivät edes halua sitä. Miksi ei haeta joustavia ratkaisuja, jotka antaisivat ihmisille perusturvan ja takaisivat elämänlaadun joka tilanteessa? Alle 600 euroa (toimeentulotuki) on tässä yhteiskunnassa naurettavan vähäinen summa. Se on paljon helpompi käyttää kaljan tuomaan turtumukseen kuin mahdollisesti perintään matkalla olevien laskujen maksuun, vuokraan tai terveelliseen ruokaan. Kun naru on liian kireällä se katkeaa.Ihmisen luontainen yrittämisen halu kokee henkisen eroosion ja katoaa. Jokapäiväinen selviytyminen ja huolet turruttavat ihmistä. Miksi ei motivoida ihmisiä työntekoon järkevällä verotuksella, pätkätöiden aiheuttamien byrokratiakuvioiden vähentämisellä ja kunnon perustulolla niin, että töihinmeno olisi pelkkää plussaa? Jossain vaiheessa kun palkka ylittäisi tietyn rajan voisi tämä perustulo jäädä pois. Tadaa!  Hassua, että vaikka kansa koostuu yksilöistä ei silti ole aikaa yksilölle. Tämähän vie pohjan aika paljolta. Sillä unohdetusta yksilöstä tulee unohdettu ja katkera massa. 

Olen varma, että jos ihmisillä olisi enemmän valinnanvapautta mitä tehdä elämällään he myös lähtisivät toteuttamaan unelmiaan, olisivat onnellisempia ja toimisivat samalla yhteiskunnan eduksi. Harmaa talous vähentyisi. Masennus vähentyisi. Kun kansalaisten ei enää tarvitsisi huolehtia siitä kuinka selvitä seuraavasta kuukaudesta heillä jäisi aikaa ja voimavaroja tehdä suunnitelmia, kuluttaa ja käyttää palveluita, esim. käydä teatterissa tai museoissa. Tämä lisäisi hyvinvointia ja motivaatiota. Suomesta tulisi voimakas. Tätä kautta pitkällä tähtäimellä saattaisi jopa tämä alkoholinkäyttö vähentyä kun sille ei olisi enää niin paljon tarvetta. Ilo valtaisi kadut. Tällöin vähentyisivät mm. koulu- ja työpaikkakiusaaminen kun kotona olisi asiat hyvin ja työpaikallakin jaksaisi tehdä työtä iloisin mielin kun pienestäkin palkasta jäisi vielä elämiseenkin.

Tällaisten ratkaisujen sijaan meidän "ylimystömme", nykyajan aristokraattimme kommentoivat sanomalla, että he haluavat ihmisroskat pois kaduilta. He haluavat ajatella, että jos heitä ei näy, heitä ei ole. Voiko kansa olla tyytyväinen tällaisiin päättäjiin?

Voiko kansa voida hyvin maassa, jossa massalta viedään voima turruttamalla yksilö?

Koen, että minulla on varsin irrallinen identiteetti. Se ei ole riippuvainen mistään eikä kenestäkään. Ei ideologioista, sosiaalisista kuvioista,ympäristöstä tai mistään muustakaan. Olen monet kerrat ajatellut etten kuulu mihinkään, että minulla ei ole omaa paikkaa tässä maailmassa. Nyt tästä irrallisuudesta alkaa ehkä jalostua itsenäisyys, rohkeus ja vapaus. Tämä tuntuu hyvältä. 

Ihminen on laumaeläin. Jos katsotaan nykymaailman menoa oikein primitiivisestä näkökulmasta, niin meidän eläimellisyytemme näkyy yhä tässä sivistyneessä ja modernissa maailmassa. Se on piiloutunut kaikenlaiseen sijaistoimintaan, sotiin ja koulujen pihoilla seisoviin ryhmiin; nörtit, gootit, hiket, tavalliset, pissikset. Tässä voisi käydä läpi koko skaalan. Me koemme tarvitsevamme samankaltaisia ympärillemme, pyrimme hankkimaan statuksia vakiinnuttaaksemme asemaa laumassa. 

Ihminen tarvitsee jonkinlaisen identiteetin. Kuuluvuuden tunteen johonkin. Minulla ei oikeastaan ole tällaista kuuluvuuden tunnetta ollutkaan. Olen aina taistellut jotain vastaan. Tämä aiheutti minulle paljon ongelmia, mutta ehkä se teki minusta myös vahvan ja sopeutumiskykyisen. Olen vapaa kaikenlaisesta rajoittuneesta ajattelusta, en suostu elämään jonkun tietyn ryhmän tai piirin ideologian mukaan vaan päätän itse mitä mistäkin ajattelen. 

Tapasin erään aggressiivisen ihmisen, joka hoki minulle, etten tunne häntä. Lopulta en voinut kuin todeta, että tämä asia minulle ihan sama, etten tuomitse ketään ja että kaikki on hyvin. Tämä henkilö sai minut pohtimaan miksi jotkut ihmiset eivät kykene hyväksymään muiden ajatusmaailmaa. Erilailla ajattelevien ajatusmaailmaa. 

Mietinnän lopputuloksena olen sitä mieltä, että on paljon helpompi löytää jokin ryhmä, ideologia tai tyyli ja antaa sen luoda tietä omalle ajattelulle. Tässä on se hyvä puoli, että tietää kuuluvansa johonkin. Tietää tuntevansa tiettyjen maailmojen säännöt, etiketit ja tavat yms. Vaarana on suppeamielisyys. Vaarana on, että sulkee itseltään monia mahdollisuuksia ja hienoja kokemuksia. Sulkee itseltään mahdollisuuden nähdä asioita monesta näkökulmasta, löytää hyviä asioita muista maailmoista. Ei enää hyväksy eri tavalla ajattelevien ja toimivien identiteettiä. Tässä on jopa sotien syy. Toiset eivät hyväksy toista kulttuuria vaan pyrkivät muuttamaan sen. Kompromisseja ei saavuteta kun kukaan ei ole valmis luopumaan omasta ideologiastaan. Sota on riita suuressa mittakaavassa. 

Ideologien taakse on myös hyvä paeta. Esim. vihaa lietsoviin ryhmiin on helppo paeta, jos itsellä on käynyt kurjasti eikä halua kohdata näitä asioita vaan mieluummin pakenee. Myös päihteidenkäytön yleinen syys on pako joltain, usein vastuulta tai itseltään. Pakeneva ei voi koskaan löytää rauhaa, sillä menneet tapahtumat tulevat aina ajamaan takaa, jos ei ole valmis hyväksymään niitä. 

Tällä hetkellä olen iloinen, että olen joutunut käymään läpi todellisen helvetin. Syvän masennuksen ja itseinhon, epävarmuuden ja juurettoman irrallisuuden, yleisen ahdistuneisuushäiriön ja derealisaatio- oireet, jotka yhä ovat olemassa ja vaivaavat silloin tällöin.  Tämä kaikki on tehnyt minusta vapaan. Olen vapaa valitsemaan seurani, tekemiseni ja olemiseni ilman että kukaan voisi vaikuttaa siihen. Olen pitänyt silmäni auki ja hyväksynyt kaiken näkemäni, ottanut milloin oppia ja milloin hiljaa torjunut tietyt vaikuttimet elämässäni. Minä näen jotain hyvää kaikissa ideologioissa. Usein niissäkin, joita en kokonaan hyväksy löytyy joitain piirteitä, joita arvostan. 

Loppujen lopuksi kaikki on kiinni näkökulmista, asenteesta, ajatuksista ja toimintamalleista.

Viisaus elää vain niissä, jotka näkevät.