tiistai, 27. elokuu 2013

Hitaasti, mutta varmasti.

Tällä hetkellä tuntuu siltä kuin mielestäni, ajatuksistani yrittäisi päästä sadoittain sanoja, tusinoittain, yhtenä rykelmänä. Ne kasautuvat huulilleni mutten saa niitä sanottua. 

Monia kysymyksiä pyörii mielessäni. Monia kysymyksiä jatkosta, monia kysymyksiä siitä minkä on muututtava, minkä pysyttävä, minkä lähdettävä, minkä tultava. 

Yhden asian voin todeta aivan varmasti. Ennallaan asiat eivät voi loputtomiin pysyä. Liian moni asia pysyy tällä hetkellä muuttumattomana. Tai muuttuu liian hitaasti. 

Tiedän, se johtunee minusta itsestäni, siitä että en tartu härkää sarvista ja muuta kaikkea mikä elämässäni kaipaisi muuttamista. 

 

 

 

torstai, 18. huhtikuu 2013

Viekas elämä.

NIin kaukana siintää ihmisen elämä 

kuin horisontti meren takana

eikä se lähemmäs tule eteenpäin pyrkimällä.

Sen saavuttaa voi vain pysähtymällä.

Silloin se tavoittaa etsijänsä

hiipii luo vaivihkaa, niin hiljaa,

kuin aamuyön sininen valo

ja on, oi, niin rauhoittava!

perjantai, 5. lokakuu 2012

:)

Tänään on ollut hassu päivä:

Vaikka on satanut vettä kaatamalla, ja mun rahatilanne kusee totaalisesti ja jouduin tallustelemaan sateessa pitkät pätkät on mulla ollut kuitenkin tosi mahtava olo koko päivän. Käytiin aamulla r-kioskilla kahvilla kaverin kanssa ja joku mies heitti meille röökiaskin, jossa oli kaksi röökiä. Tämä sen takia, että se kuuli meidän pelleilyn omaperäisestä röökinkäärimis-tyylistä. Se totesi: "Ei tuosta tule Vi......kaan, polttakaa noi."  Me revettiin. 
Sitten lähdin vesisateessa kohti pankkia ja huomasin että passi ei ole mukana. Noh, pankkivirkailija oli kuitenkin niin kiltti, että tulosti mulle mun tilitiedot muutaman henkilöllisyyttä varmentavan kysymyksen jälkeen. Kiitän ja kumarran!
Sitten lähdin viemään täydentävän toimeentulotuki-hakemuksen ja satoi edelleen. Laatikko oli tyhjennetty klo15.45, kello oli 15.47. Voi paska. Sitten lähdin kirjastoon ja satoi edelleen. Hoidin myöhästymismaksut ja lainasin pari kirjaa. Sitten kotiin ja satoi vieläkin ja olin läpimärkä kun pääsin himaan. Ja silti mulla on kauheen mukava olo. Vaikka tiedossa on tänään vielä kauhee määrä lukemista ja mahdollisesti kirjoittamistakin. 

On mukavaa, että joskus näinkin. 

tiistai, 25. syyskuu 2012

ei otsikkoa

Minulle selkeästi hyvä tapa kirjoittaa on jättää otsikko viimeiseksi. Tuntuu miellyttävältä kun se ei ole rajaamassa ja antamassa suuntaa. En ole tajunnutkaan miten häiritsevää ja hallitsevaa on tuijotella otsikkoa ja miettiä kuinka saa tekstin pysymään otsikkoa vastaavana. Ihan samalla tavalla olen huomannut myös muiden asioiden kohdalla, että on kokeiltava ennen kuin tietää minkälaisen tunteen kokeilu saa aikaiseksi.

Olen esimerkiksi pitkään kokenut levottomuutta ja turhautuneisuutta enkä ole oikein saanut kiinni tunteiden syystä. Nyt sekin on selvinnyt. Olin kyllästynyt. Kyllästynyt elämäni tyhjään sisältöön. Sillä tyhjä se on ollut, vaikka samaan aikaan olenkin mennyt kuin viitapiru konsanaan. Mutta nyt menemisen laatu on muuttunut. Olen viime kesän aikana tehnyt oikeasti hyödyllisiä ja kiinnostavia, eteenpäinvieviä asioita. Tämän tajuaminen tulee sopivaan kohtaan pian alkavia opintoja ajatellen.
Olen selvästi ihminen, joka tarvitsee jotain muuta kuin ainaista pälätystä mieskuvioista, ryyppyreissuista, hauskoista sketseistä tai hyvistä biiseistä. Tarvitsen todellakin laaja-alaista pohdintaa, keskusteluja, tietoa ja projekteja sun muita asioita, jotta mielenkiintoni tätä elämää kohtaan pysyy yllä. Minun on kehityttävä ja mentävä eteenpäin. Se kuuluu perusluonteeseeni. Kynnysten ylitys. Haasteiden voittaminen. Tällä en tarkoita, että haluaisin esim. uraputken ja johtoaseman vaan haluan löytää kiinnostavia asioita elämääni ja haastaa itseäni kehittymään. Haastaa itseäni tietämään.

Annoin muutama päivä sitten eräälle ystävälle palautetta hänen runoistaan, jotka mielestäni olivat erittäin hyviä. Hänen vastauksensa lämmitti mieltäni. Hän oli otettu palautteesta sekä sen laadusta. Hän mainitsi viestissään, että näkee nyt minustakin uuden puolen ja että palaute osui hänen sieluunsa. Tämäkin ajoittui juuri sopivaan kohtaan elämässäni, sillä itsevarmuutta kaipaan nyt kun olen astumassa yliopiston ihmeelliseen maailmaan. 

Haluan vielä sanoa, että olen niin onnellinen siitä, että minulla on niin hyviä ystäviä. Eräskin ystäväni lähetti minulle pari levyä aivan yllättäen. Tämä piristi kovasti mieltäni ja on aika harvinaista, että joku tekee tuollaisia ihania tempauksia. Olen kiitollinen ystävistäni. <3

maanantai, 24. syyskuu 2012

Beethovenin inspiroimaa

Keksin tavallisesti otsikon ensin ja kirjoitan vasta sitten. Nyt ajattelin tehdä toisin. On niin paljon ajatuksia; niin paljon asioita, jotka pyörivät mielessäni, että miksi rajaisin kirjoitusaihetta otsikolla? Taustalla soi Beethovenin 9. sinfonia ja ajattelin, että annan sen sävelien johdattaa kirjoittamistani. Pyrin liian usein jäsentelemään ajatuksiani jo valmiiksi: pyrin tiukkaan hallintaan tekstissäni. Se sulkee luovuuteni korurasiaan. Korurasia on merenpohjassa hautautuneena hiekkaan. Meri on syvä. Mieleni vapaasukeltaja haki korurasian ja avasi sen. Luovuuteni levitti hennot siipensä ja lensi perhosen lailla kohti aurinkoa. 

Aloitan sosiaalitieteiden opiskelun avoimessa yliopistossa. Kaksi pakollista, kolme valinnaista kurssia ja 25 opintopistettä myöhemmin olen suorittanut sosiaalitieteden perusopinnot. Ehkä jo keväällä? viimeistään ensi syksynä. Vielä en oikeastaan tiedä edes syytä siihen miksi valitsin juuri sosiaalitieteet. Oikeastaan olisin halunnut mennä opiskelemaan politiikan tutkimusta, mutta ehkä kohtalo puuttui peliin kun päädyin kolmannelle varasijalle. 
Sosiaalitieteiden tieteenalat vaikuttavat mielenkiintoisilta. Valinnaiset kurssini: Sosiaalipolitiikka, sosiologia sekä sosiaalipsykologia kiehtovat minua. Aloitusinfo oli hyödyllinen, mutta kamala. Ensimmäiset puolituntia taistelin paniikkireaktiota vastaan. Käteni hikosivat, sydän hakkasi, henki ei kulkenut ja lopulta mietin, että viimeistään kun pyörryn saan taas hengitettyä. Ja sitten mietin, että jos oloni tästä vielä pahenee minun on pakko lähteä. Lopulta oloni tasaantui ja saatoin jotenkuten keskittyä. 

Sosiaalitieteet saattaa olla minulle oikea ala. Minua kiinnostaa yksilö yhteiskunnassa. Yksilö, ja yksilön suhde yhteiskuntaan. Luin tässä muutama päivä sitten erään mielenkiintoisen artikkelin, jonka äitini oli leikannut lehdestä. Siinä pohdittiin onko Suomi edelleen sääty-yhteiskunta. Sen keskeisiä teemoja olivat mm. periytyvä köyhyys sekä "parempiosaisten" suhtautuminen vähävaraisempiin. Teksti oli masentavaa luettavaa. Sen pohjalta aloin miettiä syitä siihen minkä takia köyhyys periytyy. 
Toki syyt ovat siinäkin, että varakkailla perheillä on paremmat mahdollisuudet auttaa jälkikasvuaan rahallisesti. Kuitenkaan tämä ei mielestäni ole ainoa syy periytyvään köyhyyteen. Syyt ovat paljon laaja-alaisempia.

Koska olen mustavalkoinen ajattelija, ja minulle on ominaista kärjistää asioita, otan esimerkiksi perheen A ja perheen B. Perhe A on varakas ja vanhemmilla on hyvä koulutus. Perhe B on "keskiverto" duunariperhe, jolla ei ole niinkään koulutusta tai varallisuutta vaan vanhemmat tekevät jotain fyysistä työtä. Heillä ei ole varaa omistusasuntoon vaan he asuvat lähiössä vuokralla. Perhe A on urasuuntautunut ja heillä on omistusasunto jossain esikaupunkialueella. Lähtökohtainen kysymykseni on tämä: Mikä on vaikuttanut tilanteen kehittymiseen? 

Palataan ajassa taaksepäin näiden hypoteettisten perheiden vanhempien menneisyyteen.

Perhe A on jo pitkään ollut hyvin koulutettua sukua molemmilta puolin. Lapsilta vaadittiin paljon. Heidän piti suorittaa koulu hyvin ja heitä ehkä painostettiin menemään yliopistoon. He ovat aina liikkuneet "paremmissa piireissä." Heiltä on vaadittu hienostuneisuutta ja hyviä käytöstapoja. He ovat lapsesta asti tottuneet siihen, että asiat hoidetaan hyvin ja vanhempien tavoitteellisuus ja päämäärätietoisuus on iskostunut heihin. Alkoholia nautittiin hienosti viinilaseista ja vain sopivasti. Viikonloppuisin tehtiin jotain sivistävää kuten käytiin taidenäyttelyissä. Ruokapöydässä on keskusteltu asioista ja vielä hyvässä lykyssä perheillä on ollut tasainen tunne-elämä sekä arki.  Lapset ovat osallistuneet kotitöihinkin, sillä heitä on kohdeltu tasaväkisinä muiden perheenjäsenten kanssa. Vaikka nuoruudessa lapset ehkä kapinoivat tätä vastaan, on heidän alitajuntaansa kuitenkin iskostunut tämä kaikki eteenpäinpyrkivyys ja hienostuneisuus. He lähtevät opiskelemaan ja saavat neuvoja vanhemmilta , jotka ovat jo käyneet kaiken läpi. He saavat myös rahallista tukea tai ehkä joutuvat tekemään työtäkin, mutta heidän mielessään se kuuluu asiaan. Se on tehtävä tavoitteen saavuttamiseksi. Heillä on hyvin kehittynyt itsetunto sekä kaikki tarpeelliset tiedot hyvän elämän muodostamiseen.

Perhe B:ssä tilanne on ollut vanhempien lapsuudessa erilainen.  Lapset saivat suorittaa koulunsa kuinka parhaiten taisivat ja vanhemmat auttoivat sen mitä pystyivät. Heidän vanhemmillaan oli rahahuolia, vaikka tekivät raskasta työtä. Perhe B:n vanhempien vanhemmilla ei ollut kokemusta yliopistosta eivätkä he vaatineet sitä lapsiltakaan, vaan tärkeää oli saada jotain työtä. Pitkäjänteisyyttä ei tarvittu eikä asioista keskusteltu. Tavoitteellisuutta ei niinkään ollut. Rahahuolet aiheuttivat välillä kireää ilmapiiriä eikä mahdollisuuksia tuntunut olevan mihinkään. Raskaan työpäivän jälkeen saatettiin nauttia alkoholia. Viikonloppuisin se oli enemmän sääntö kuin poikkeus. Lapset olivat lapsia ja aikuiset aikuisia. Lapsilla ei ole kokemusta kuin siitä kuinka työ väsyttää eikä siitä silti saa rahaa. Vanhempien asenteet yhteiskuntaa kohtaan saattoivat olla kielteisiä. Lapset lähtivät opiskelemaan "duunarialaa" eikä heitä kiinnostanutkaan pyrkiä tekemään mitään muuta. Perhe B on kuitenkin tyytyväinen, mutta palkka ei meinaa edelleenkään riittää.

Tämä vertaus on siis kärjistetty, mutta sen avulla haluan painottaa sitä miten opitut toimintamallit vaikuttavat myös voimakkaasti rahan lisäksi. Perhe A:ssa on aina ollut tavoitteellisuutta, kunnianhimoa, pitkäjänteisyyttä ja sivistys on ollut tärkeää. Perhe B:ssä ei ole ollut tätä vaan heidän kiinnostuksensa on tavallisissa asioissa kuten siinä mitä salatuissa elämissä tai BB:ssä tapahtuu. Tässä ei ole mitään väärää. Perhe B on aina tehnyt työtä. Rehellistä, fyysistä työtä. Mutta Suomi on kallis maa, eikä se päästä kansalaisiaan helpolla. Johtajat saavat rahat, muurahaiset tekevät työn. Akateeminen koulutus takaa hyvän palkan, jos valmistuttua saa työtä. Varakkaiden perheiden lapsilla on paremmat mahdollisuudet koska he ovat oppineet jo lapsuudessaan "akateemisen tavan elää." Köyhien perheiden lapsilla on edessään tie, jota he kulkevat yksin, jos he lähtevät yliopistoon.

Tällaisia pohdintoja tällä kertaa.