Pääni lyö tyhjää. Niinkuin se tekee aina kun yritän aloittaa kirjoittamisen suunnitellusti. Luulin, että ehdin luoda tämän blogin tarpeeksi nopeasti, mutta ei. Lukkoon meni niin että napsahti. Go with the flow- moodi oli ja meni ja nyt pitää puhua jostain epämääräisestä. Vaan sitähän tämä tulee olemaan muutenkin. Epämääräisiä pohdiskeluja vaan toisaalta silloin tällöin mahdollisesti jotain järkevääkin. Ja hei, tästä mä en aio kertoa kellekään. En kellekään mun lähipiirissä, en kellekään tutulle tai tuntemattomalle. Aion vaan antaa sormien liikkua näppäimistöllä ja säveltää tekstiä. Ihanaa heittäytymistä tajunnanvirtaan, sitä mitä olen kaivannut niin paljon viime aikoina ja turhautunut kertakerralta kun pöytälaatikko ei enää riitä. Sillä miksi pohtia yksin, kun on niin monia, jotka pohtivat ihan samaa ja tuntevat samoin. Paljon hauskempaa pohtia jonnekin mistä joku mahdollisesti bongaa nää iänikuiset ajatusleikit ja toteaa, että vau tuo tyyppihän kuulostaa ihan multa. :) Tää on mulle vapautumista.

Suojamuurien tuolle puolen

Suojamuurit, joita kovia kokeneet rakentavat itselleen julmaa maailmaa vastaan ovat ihmeellisiä ja monimuotoisia. Ne ovat myös monimutkaisia ja kaikista suurin niissä piilevä ongelma on vaikeus huomata niitä itse puhumattakaan niiden murtamisesta ja uudelleenrakentamisesta. Ja niin muurit sitovat käytöksemme tiettyyn kaavaa. Niiden kautta me määrittelemme sen mitä voimme tehdä ja miten voimme elää.
    Muurien takana pysytteleminen on muka meidän mukavuusaluettamme vaikka todellisuudessa menetämme niiden takia hyvin paljon ja usein juuri ne tuovat meille sen tukalan olon, joka saa ahdistuksen kohoamaan huippuunsa. Rakentamiemme suojamuurien takana turva-alueen ulkopuolella kun piilee todellisuus, jonka voimme saada, jos uskallamme astua portista muurin tuntemattomalle puolelle. Jos uskallamme ottaa riskin. Jos uskallamme elää suojattomina. Tämä merkitsee mahdollista tuskaa, mutta myös vapautta. Kun uskallamme avata sielumme maailmalle voimme kokea paljon enemmän, elää täydemmin ja olla onnellisempia. Silloin mitkään muurit eivät enää rajoita meitä.

Itse olen elänyt muurien sisällä aivan liian kauan. Olen menettänyt paljon sen takia, että olen jääräpäisesti pitänyt kiinni epäluuloisuudestani, skeptisyydestäni ja epävarmuudestani. Näiden epäkohtien tiedostaminen ja epätoivoinen halu muuttaa niitä nopeammin ajavat minut välillä turhautuneisuuden partaalle kärsimätön kun olen. Mutta tie selkeyteen käy hitaasti. Ehkä tällä kaikella on sittenkin jokin tarkoitus. Ehkä nurjan puolen näkeminen itsestäni auttaa minua löytämään onnen ja ilon. Valon, joka säteilee meistä kaikista.

********

Tekstejä riittää. Niin paljon tekstiä, joka ei ole koskaan näkynyt mihinkään. Nyt mä haluan kirjoittaa ne johonkin.