....aloin miettiä. Mitä mun elämä on?

Tajusin, että jos en pian muuta elämääni johonkin  suuntaan se tulee jäämään varjoksi kaikesta siitä mitä voisi olla. Mä elän mun pienillä tuloilla ja käytän suuren osan rahoista röökiin ja baareiluun. En harrasta mitään muuta kuin koiran kanssa lenkkeilyä. Käyn koulussa ja oon himassa, kavereilla ja usein tulee se pari/muutama kaljakin otettua, tai baarissa. Mitä vittua? On aika karua alkaa kelata nauhaa taaksepäin ja miettiä mitä oon suurimmaksi osaksi tän syksynkin aikana tehnyt, kuinka paljon rahaa polttanut savuna ilmaan tai valuttanut kurkusta alas. Arki kyllä sujuu, ei siinä mitään. Mutta vapaa-aika onkin sitten aika tunkkaista nyt kun alkaa pohtia. Oon ollut muutaman viikon poissa kotoa, toisessa kaupungissa ja tämä irtiotto saa näkemään asioita objektiivisemmin.

Tiedän kyllä myös syyn tähän rajoittuneeseen elämääni. Sosiaalisten tilanteiden pelko, nykään enää jännittäminen, estää mua lisäämästä asioita elämääni, estää mua kokemasta ja tekemästä, koska mä vaan jähmetyn aina uusissa tilanteissa ja meen tietynlaiseen paniikkiseen tilaan. Tiedostan ettei ole mitään hätää ja että tunne on vain mun pään sisällä, mutta uudet tilanteet ovat silti hyvin haastavia, varsinkin sellaiset, joissa ei ole mitään kanavoitua tekemistä tai yhtä ihmistä, johon voin keskittyä. 

Nyt musta tuntuu, että on aika ottaa henkinen kehitysaskel. Haluan tehdä valintoja, määrittää itse mitä haluan tehdä ja olla tekemättä. Kaveripiirini kotona ei varsinaisesti kannusta olemaan polttamatta ja juomatta, muttei myöskään katso pahalla jos en tee näitä asioita. On siis kyse vain omasta tahdonvoimastani. Ja voin yrittää saada myös kaverit mukaan tähän "terveelliseen" tapaan elää. Pitää sitä nyt sen verran luovuutta olla että keksii jotain muuta tekemistä kuin ravaamisen baarin röökikopin ja pöydän välillä. Hah. En ikinä muutenkaan mene siitä mistä aita on matalin, niin ei sellainen itsestäänselvyys kuin baari ole sitten yhtään pakollinen. Sinne vaan on helppo mennä viettämään aikaa. Vaan minäpäs lähden lenkille seuraavan kerran kun huvittais mennä istuskeleen johonkin. 

Ja kun miettii sitä mitä hyödyn tästä elämäntapojeni muutoksesta. Pääsen leffaan, voin ostaa vaatteita tai kosmetiikkaa, ehdin lenkkeillä enemmän, oloni on parempi kaikin puolin, ehdin lukea ja kirjoittaa ja suunnitella, toteuttaa itseäni ja omatuntoni on hyvillä mielin. Oloni kevenee sekä fyysisesti että henkisesti. Ainoana ongelmana jälleen tämä toimintamallien muutokseen kuluva aika...Mutta jos hyväksyn sen, että hitaasti hyvä tulee ja tähtään kohti parempaa en voi epäonnistua. Jos jään kulkemaan sinne minne nyt olen menossa, ei tiedossa ainakaan ole mitään leijumista kummempaa. Haluan rakentaa sen elämän, hitto soikoon.